Tekstin alkuun
Etusivu - Järvenpään Vihreät ry
Hallitus

Järvenpään Vihreät ry          

Hallituksen kokous 12/08    

Aika: Torstai 1.10.2008 klo 18.10

Paikka: Järvenpää-talo

Läsnä: Seija Kareinen, Risto Salovaara, Markku Pyy, Tiia Pyykkö ja Ville Gustafsson 

1. Kokouksen avaus

Puheenjohtaja Risto Salovaara avasi kokouksen kello 18.17. 

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Todettiin. 

3. Esityslistan hyväksyminen

Hyväksyttiin.

 4. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen

Hyväksyttiin.

 5. Jäsenasiat

Yhdistyksellä on tällä hetkellä 28 jäsentä, joista 26 on maksanut tämänvuotisen jäsenmaksun.

 6. Kaupunginhallituksen, valtuuston ja lautakuntien asiat

Seija kertoi yhdyskuntasuunnitteluvaliokunnan, hallituksen ja valtuuston asioista:

Yhdyskuntasuunnitteluvaliokunnassa ollut Järkevä-ohjelman päivitys.

Valtuustossa on käsitelty budjetin lähetekeskustelua. Hallituksessa on keskusteltu vesilaitosten yhdistämisestä.  Kaupungille ei palkata uutta talousjohtajaa, vaan nykyinen henkilöstöjohtaja ottaa talousjohtajan tehtävät hoitaakseen.

Myllytien varteen tulevan liikerakennuksen kaavaesitys lähti julkisesti nähtäväksi.

Valtuustoseminaarissa oli käyty läpi keskisuurten kuntien sosiaali- ja terveystoimen kustannusvertailuja.

 7. Kunnallisvaalikampanja ja syksyn tapahtumat

Kunnallisvaalien budjetti: Tässä vaiheessa menoja on ollut vielä melko vähän.   

Kunnallisvaalikampanjan Vihreä valo -lehdessä on yksi maksettu mainos. (Järvenpään kaupungin)

Päätettiin maksaa yhdistyksen ehdokasjäsenten oman esitteen taitto.

Nuorten ilta Yanossa 4.10.

Swengin ilta 22.10.

Tarja Cronberg on lauantaina 25.10. on mahdollisesti paikalla.

Uudenmaan piiri järjestää koulutuksen luottamuspaikka­neuvotteluista 30.10., johon osallistuvat Kaisa ja Risto.

Jälkilöylyt 1.11. Huilin saunassa: Yhdistys maksaa saunan  ja osallistujat maksavat yhdistykselle 10€/henkilö.

 8. Muut esille tulevat asiat

Uudenmaan piirin syyskokous: Järvenpään Vihreiden edustajiksi valittiin Risto Salovaara ja Kaisa Saarikorpi.

 9. Seuraava kokous

Seuraavat hallituksen kokoukset ovat 21.10. klo 18.00 ja 5.11. klo 18.00. 

10. Kokouksen päättäminen

Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 19.18. 

Pöytäkirjan vakuudeksi 

Risto Salovaara, puheenjohtaja                   Ville Gustafsson, sihteeri

 

Pöytäkirja
Järvenpään Vihreät ry
Hallituksen kokous 10/08
Aika    15.9.2008

Paikka  Virtuaalinen kokous sähköpostialusta

Läsnä:  Sakari Aaltonen, varapuheenjohtaja
               Ville Gustafsson, sihteeri
               Olli Kamunen, lapsi- ja perheasiavastaava
               Seija Kareinen, taloudenhoitaja
               Pauliina Kauppinen, ympäristövastaava
               Soile-Maria Linnemäki, tiedotusvastaava
               Markku Pyy, liikenne- ja maankäyttövastaava
               Tiia Pyykkö, jäsenhankintavastaava
               Risto Salovaara, puheenjohtaja

1. Kokouksen avaus
Puheenjohtaja avasi kokouksen 15.9.2008 klo 12.56

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kokous todettiin päätösvaltaiseksi, koska yli puolet hallituksen
jäsenistä sekä puheenjohtaja olivat kirjautuneet sähköpostialustalle
15.9.2008 klo 23.00 mennessä.

3. Esityslistan hyväksyminen
Hyväksyttiin esitetty esityslista.

4. Ehdokkaiden asettaminen 26.10.2008 kunnallisvaaleihin
Yhdistyksen kokous 20.8.2008 päätti siirtää päätösvaltaa viimeisten
ehdokkaiden asettaminen kunnallisvaaleihin hallitukselle.
Hallitus nimesi seuraavat ehdokkaat kunnallisvaaleihin: Tapio Kangas,
Johanna Kojola, Milja Kolmonen ja Paula Niskanen sekä Tiina
Liimatainen.

6. Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen 15.9.2008 klo 23.00


Vakuudeksi


Risto Salovaara                                Ville Gustafsson
puheenjohtaja                                 sihteeri

 

 

Järvenpään Vihreät ry    

Hallituksen kokous 9/08  

Aika: Torstai 28.8.2008 klo 18.00

Paikka: Järvenpää-talo

Läsnä: Risto Salovaara, Soile-Maria Linnemäki, Tiia Pyykkö, Sakari Aaltonen, Ville Gustafsson ja Seija Kareinen (klo 18.55 alkaen)

 
1. Kokouksen avaus

Puheenjohtaja Risto Salovaara avasi kokouksen kello 18.00

 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Todettiin.

 3. Esityslistan hyväksyminen

Hyväksyttiin.

 4. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen

Hyväksyttiin.

 5. Kaupunginhallituksen, valtuuston ja lautakuntien asiat

Seija kertoi valtuuston asioista. Kaupungin johtosääntöä oli käsitelty ja liikuntalautakunta oli äänestyksen jälkeen päätetty säilyttää. Myllyn kaavasta oli edelleen keskusteltu.  

 6. Järvenpään Vihreiden pelisäännöt

Tämä kohta käsitellään seuraavassa kokouksessa.

 7. Kunnallisvaalikampanja ja syksyn tapahtumat

Vanhoista liiveistä ja banderolleista tehtyjen kangaskassien myyntihinnaksi päätettiin 20€.

Vaaliasiamieheksi valittiin Kaisa Saarikorpi ja varahenkilöksi Risto Salovaara.

Asuntoarvat ovat tulleet.

Maailmanparantajan kahvila

Maa elää -tapahtuma 6.-7.9.2008 Järvenpään kävelykadulla.

Meluilta Hiljan-päivänä 8.10.

 

8. Muut esille tulevat asiat

 

9. Seuraava kokous

Seuraava hallituksen kokous on 1.10. kello 18.00. Kuukausikokoukset 10.9. ja 16.10. kello 18.00. Vaalityöryhmä kokoontuu 22.9. kello 18.00.

 

10. Kokouksen päättäminen

Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 19.30.

Järvenpään Vihreät ry  

Hallituksen kokous 6/08     

Aika: Tiistai 20.5.2008 klo 18.00

Paikka: Järvenpää-talo

Läsnä:

 

Esityslista

1. Kokouksen avaus

 

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

3. Esityslistan hyväksyminen

 

4. Ilmoitusasiat

 

5. Kaupunginhallituksen, valtuuston ja lautakuntien asiat

 

6. Uutisia Vihreän liiton puoluekokouksesta 17.-18.5.2008

 

7. Kesän tapahtumat

 

8. Kunnallisvaalikampanja

 

9. Muut esille tulevat asiat

 

10. Seuraava kokous

 

11. Kokouksen päättäminen

 

Järvenpään Vihreät ry

Hallituksen kokous 5/08 (järjestäytymiskokous)

Aika: maanantai 14.4.2008 klo 20.00-20.23

Paikka: Järvenpää-talo

Läsnä:  Markku Pyy, Sakari Aaltonen, Soile-Maria Soikkeli, Pauliina Kauppinen, Risto Salovaara, Ville Gustafsson, Tiia Pyykkö. 

1. Kokouksen avaus

Puheenjohtaja Risto Salovaara avasi kokouksen kello 20.00.

 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

 3. Esityslistan hyväksyminen

Hyväksyttiin.

 4. Hallituksen järjestäytyminen

Varapuheenjohtajaksi valittiin Sakari Aaltonen, sihteeriksi Ville Gustafsson, taloudenhoitajaksi Seija Kareinen, tiedotusvastaavaksi Soile-Maria Soikkeli, jäsenhankintavastaavaksi Tiia Pyykkö, ympäristövastaavaksi Pauliina Kauppinen, lapsi- ja perhevastaavaksi Olli Kamunen, liikenne- ja maankäyttövastaavaksi Markku Pyy, tapahtumavastaaviksi Soile-Maria Soikkeli ja Tiia Pyykkö ja kulttuurivastaavaksi Sakari Aaltonen.

 5. Muut esille tulevat asiat

Seuraava hallituksen kokous 29.4. kello 18.30 Järvenpää-talolla. Vaalityöryhmä kokoontuu 14.5. kello 18.00 Järvenpää-talolla.

 6. Kokouksen päättäminen

Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 20.23.

 

Järvenpään Vihreät ry
Hallituksen kokous 4/08
Aika: Maanantai 14.4.2008 klo 18.00
Paikka: Järvenpää-talo Läsnä:

Esityslista

1. Kokouksen avaus

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

3. Esityslistan hyväksyminen

4. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen

5. Ilmoitusasiat

6. Jäsenasiat

7. Yhdistyksen yleiskokous

8. Muut esille tulevat asiat

9. Kokouksen päättäminen

 

Järvenpään Vihreät ry

Hallituksen kokous 2/2008

Aika: Tiistai 5.2.2008 klo 18.38-20.01

Paikka: Järvenpää-talo

Läsnä: Risto Salovaara, Soile-Maria Soikkeli, Ville Gustafsson ja Seija Kareinen (kello 18.49, josta lähtien päätösvaltaisia) 

1. Kokouksen avaus

Risto Salovaara avasi kokouksen.

 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Todettiin kokous laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi kello 18.49 alkaen.

 3. Esityslistan hyväksyminen

Hyväksyttiin

4. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen

Hyväksyttiin.

5. Ilmoitusasiat

Piirin yhdistystapaaminen 26.1.

Piirin päivitetyt tukikriteerit

Järvenpään Vihreät järjestävät toukokuussa pyöräilytapahtuman yhdessä muiden järjestöjen kanssa. Tapahtuman valmistelu edistyy.

Maailmanparantajan kahvilalle tulleet uudet nettisivut. 

6. Kaupunginhallituksen, valtuuston ja lautakuntien asiat

Seija kertoi kaupunginhallituksen asioista.

Kuuman asuntopoliittinen ohjelma ollut käsittelyssä.

Johtamisjärjestelmän ja hallintosäännön muuttaminen on valmisteilla.

Kaupunginhallitus päätti lähettää vihreiden valtuustoaloitteen (vastaanotettavat pakolaiset) sosiaali- ja terveystoimeen valmisteltavaksi.  

7. Jäsenasiat

Järvenpään Vihreät ry:n uudet säännöt tulivat voimaan vuoden 2007 lopulla. Sääntöjen mukaan hallitus hyväksyy yhdistyksen jäsenet.

Hyväksyttiin 17 jäsentä (liite). Hallitus toteaa tässä päätöksessä jäseniksi kaikki, jotka ovat maksaneet jäsenmaksunsa vuonna 2007 ja 2008. 

8. Yhdistyksen kevätkokous

Kevätkokous pidetään 14.4. kello 18.30. Hallitus kokoontuu tätä ennen kello 18.00. Tilinpäätös ja toimintakertomus ovat valmisteilla. Toimintasuunnitelma vuodelle 2008 käytiin läpi. 

9. Kunnallisvaalikampanja

Vaalipäälliköksi valittiin Kaisa Saarikorpi ja vaalikampanjan talousasioista vastaamaan Seija Kareinen.

Vaalityöryhmä kokoontuu seuraavan kerran 2.3. 

10. Lausunto Uudenmaan piirin strategiasta 2008-2011

Risto muotoilee Järvenpään vihreiden lausunnon strategiasta. 

11. Muut esille tulevat asiat

Soile-Maria osallistuu ViSiOn Vihreä verkkokampanja –kurssille 9.2.2008. Järvenpään Vihreät maksaa kurssimaksun 20 euroa.

Perinteiset siivoustalkoot järjestetään tänä vuonna Järvenpään Seudun Invalidit ry:n talolla. (Laaksokatu 13) 

12. Seuraava kokous

Kuukausikokous on 27.2. kello 18.00. Vaalityöryhmä kokoontuu 2.3. Seuraavat hallituksen kokoukset ovat 5.3. klo 18.30 ja 14.4. klo 18.00. Kevätkokous 14.4. klo 18.30. 

13. Kokouksen päättäminen

Risto päätti kokouksen kello 20.01. 

Pöytäkirjan vakuudeksi 

Risto Salovaara, puheenjohtaja                                                                                    Ville Gustafsson, sihteeri

 

Järvenpään Vihreät ry

Hallituksen kokous 1/2008

Aika: Maanantai 14.1.2008 klo 18.10 – 19.29

Paikka: Järvenpää-talo

Läsnä: Risto Salovaara, Pauliina Kauppinen, Seija Kareinen, Ville Gustafsson, Soile-Maria Soikkeli, Kaisa Saarikorpi, Jyrki Sitolahti (klo 18.20 alkaen) ja Pyry Kauppinen (klo 19.05 alkaen). 

1. Kokouksen avaus

Risto Salovaara avasi kokouksen klo 18.10. 

2. Todetaan läsnäolijat 

3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Todettiin kokous laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

4. Kokouksen asialista

Hyväksyttiin.

5. Edellisen kokouksen pöytäkirja

Hyväksyttiin. Edellisen kokouksen pöytäkirja on ollut JärVi-listalla ja internetissä nähtävillä.

6. Kaupunginhallituksen, valtuuston ja lautakuntien asiat

Seija kertoi kaupunginhallituksen kuulumisia.

Risto kertoi Vihreiden tasa-arvoryhmästä.

7. Keskustelu yhdistyksen toimitavoista

Käytiin keskustelua yhdistysasioista ja yhdistyksen kehittämisestä.

8. Kevään tapahtumat

Järvenpää-päivänä teltalla voisi olla käynnissä olevaan pyöräilyviikkoon liittyviä teemoja.

Maailmanparantajan kahvila jatkuu.

Siivoustalkoot. Kevään siivoustalkoiden paikka vielä "auki". Ehdotettuja kohteita viimevuotinen metsikkö Jampassa tai Vanhankylän niemessä risujen keruuta.

9. Seuraavat kokoukset

Hallituksen kokoukset 5.2. ja 6.3. klo 18.00 ja kevätkokous 6.3. klo 19.00.

10. Muut esille tulevat asiat

Hok-Elannon edustajiston vaalit: Järvenpäästä 4 ehdokasta.

Päätettiin, että yhdistys ei hanki kirjanpito-ohjelmaa

11. Kokouksen päättäminen

Risto Salovaara päätti kokouksen klo 19.29.

Pöytäkirjan vakuudeksi

Risto Salovaara, puheenjohtaja                                                                                    Ville Gustafsson, sihteeri

 

 

Järvenpään Vihreät ry

Hallituksen kokous

Aika: Päivä 26.11.2007 klo 18.30 – 20.34.

Paikka: Järvenpää-talo

Läsnä: Risto Salovaara, Tuula Peltonen, Antti Hernesniemi, Seija Kareinen, Pauliina ja Eero Kauppinen, Terho Pursiainen, Kaisa Saarikorpi, Jyrki Sitolahti, Ville Gustafsson ja Soile-Maria Soikkeli.

 1. Kokouksen avaus

Risto Salovaara avasi kokouksen klo 18.30.

 2. Todetaan läsnäolijat

 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Todettiin kokous laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

 4. Kokouksen asialista

Hyväksyttiin.

 5. Edellisen kokouksen pöytäkirja

Esitettiin edellisen kokouksen pöytäkirja.

 6. Kaupunginhallituksen, valtuuston ja lautakuntien asiat

Seija kertoi Yhdyskuntasuunnitteluvaliokunnasta ja valtuustosta.

(Pauliina, Eero ja Kaisa poistuivat klo 18.57)

 7. Vihreiden valtuuskunta ja tasa-arvotyöryhmä

Terho kertoi kuulumisia valtuuskunnasta.

Risto kertoi tasa-arvoryhmästä. Tasa-arvoryhmä suorittaa sukupuolivaikutusten arvioinnin puolueen ohjelmille.

(Kaisa saapui 19.29)

 8. Maailmanparantajan kahvila ja muut tapahtumat

Kaisa: Maanantaina 3.12. Maailmanparantajan kahvilassa aiheena lapsen oikeus taiteeseen. Aiheesta keskustelemassa Leila Ketola Keski-Uudenmaan tanssiopistosta, Hanne Lindström Järvenpään kuvataidekoulusta ja Kaisa Saarikorpi Järvenpään Suzukiyhdistyksen musiikkikoulusta.

Tulevien kahviloiden aiheita pohtivaan työryhmään ilmoittautuivat Antti, Risto, Kaisa ja Soile-Maria.

(Tuula poistui 20.08)

 9. Järvenpään Vihreiden pikkujoulut

Pikkujouluja vietetään Ristolla ja Tuulalla 5.12. klo 18.00 alkavan kuukausikokouksen jälkeen. Tarjoilu nyyttikesti-periaatteella.

 10. Kunnallisvaalikampanja 2008

Keskusteltiin vuoden 2008 kunnallisvaaleista ja pohdittiin tärkeimpiä teemoja.

 11. Tiedotussuunnitelma

Tiedotussuunnitelman käsittely päätettiin siirtää seuraavaan kokoukseen.

 12. Muut esille tulevat asiat

Hok-Elannon vaalit. Ehdokkaiden valmentava kokous 27.11 Helsingissä. Vaaleihin ehtii ehdokkaaksi. Vihreiden Uusimaa ry:ltä toiminnanjohtajalta Anu Puistolta saa lisätietoja.

 Visio eli Vihreä sivistys- ja opintokeskus valitsee joulukuun puolivälissä pidettävässä kokouksessa uusia jäseniä hallitukseensa.

 Seuraava puoluekokous järjestetään Mikkelissä toukokuussa 2008.

Kunnallisvaalien ehdokkaille ja tukiryhmäläisille Vihreät Kesäpäivät pidetään 16.-17.8.2008. Koulutustapahtumassa keskitytään erityisesti vaalien teemoihin ja kampanjointiin.

Järvenpääläisiä vihreitä kannustetaan osallistumaan tapahtumiin.

(Antti poistui klo 20.30)

 12. Kokouksen päättäminen

Risto Salovaara päätti kokouksen klo 20.34.

 Pöytäkirjan vakuudeksi

Risto Salovaara, puheenjohtaja                                                                                    Ville Gustafsson, sihteeri

 

 

Järvenpään Vihreät ry

Hallituksen kokous

Aika: Päivä 30.10.2007 klo 18.39 – 19.15

Paikka: Järvenpää-talo

Läsnä: Risto Salovaara, Pauliina ja Eero Kauppinen ja Ville Gustafsson.

 

 1. Kokouksen avaus

Risto Salovaara avasi kokouksen klo 18.39.

 2. Todetaan läsnäolijat

 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Todettiin kokous laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

 4. Kokouksen asialista

Maahanmuuttajien kotouttaminen -kohdan käsittely päätettiin siirtää seuraavaan kokoukseen. Hyväksyttiin.

 5. Edellisen kokouksen pöytäkirja

Edellisen kokouksen pöytäkirja on ollut Järvi-listalla ja Järvenpään Vihreiden nettisivuilla.

 6. Kaupunginhallituksen, valtuuston ja lautakuntien asiat

Ei käsitelty tässä kokouksessa.

 7. Maailmanparantajan kahvila ja muut loppuvuoden tapahtumat

Kahvilan paikkana on Tian veranta, joka veloittaa 20€/kerta.

Ensimmäisellä kerralla paikalla 2 kaupunginvaltuutettua (Eeva Soikkeli ja Seija Kareinen).

3.12. kahvilaan tulee Leila Ketola. Kaisa kutsuu paikalle myös Hanne Kinasen ja Marju Taurulan.

 8. Kunnallisvaalikampanja 2008

5.11. Maailmanparantajan kahvilan jälkeen on vaalityöryhmän kokous.

 9. Muut esille tulevat asiat

Vuoden 2008 toimintasuunnitelma valmisteluun.

 Keski-Uudenmaan joukkoliikennepäivä 1.11. Järvenpäätalossa. Risto osallistuu.

 Järvenpään Kokoomus täyttää 60 vuotta. Lahjaksi päätettiin hankkia Kirkon ulkomaanavulta kuokka ja siemeniä (10€) ja 15 puuntainta (15€).

 20.11. hallituksen kokous siirtyy pidettäväksi 26.11. Seuraavat kuukausikokoukset 8. ja 15.11.

 11. Kokouksen päättäminen

Risto Salovaara päätti kokouksen klo 19.15. 

Pöytäkirjan vakuudeksi 

Risto Salovaara, puheenjohtaja                                                                                    Ville Gustafsson, sihteeri

 

Järvenpään Vihreät ry

Hallituksen kokous
Aika: Tiistai 25.9.2007 klo 18.30 –20.25
Paikka: Järvenpää-talo
Läsnä: Risto Salovaara, Seija Kareinen, Terho Pursiainen, Antti Hernesniemi, Soile-Maria Soikkeli, Ville Gustafsson ja Kaisa Saarikorpi


1. Kokouksen avaus

Risto Salovaara avasi kokouksen klo 18.30.

2. Todetaan läsnäolijat

3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Todettiin kokous laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

4. Kokouksen asialista

Hyväksyttiin.

5. Edellisen kokouksen pöytäkirja

Esitettiin edellisen kokouksen pöytäkirja.

6. Kaupunginhallituksen, valtuuston ja lautakuntien asiat

Seija Kareinen kertoi käydyistä keskusteluista.

7. Kuuma-vihreiden kokouksen 13.9 ja Uudenmaan piiripäivien15.-16.9 kuulumiset

Risto Salovaara kertoi Kuuma-vihreiden kokouksesta. Risto Salovaara ja Terho Pursiainen kehuivat Uudenmaan piiripäivien onnistumista.

8. Kunnallisvaalikampanja 2008

Kaisa Saarikorpi käynnisti keskustelun vaaleja edeltävistä, kuukausittain järjestettävistä yleisötilaisuuksista jossakin kahvilassa/ravintolassa.

Jounia, Marttia, Eevaa ja Seijaa pyydetään kertomaan mitä neljä vuotta sitten vaaleissa tapahtui.

9. Muut esille tulevat asiat

Terho Pursiainen kertoi Vihreän liiton valtuuskunnan kokouksesta Tampereella 22.-23.9.

10. Kokouksen päättäminen

Risto Salovaara päätti kokouksen klo 20.25.

 

 

Järvenpään Vihreät ry

Hallituksen kokous

Aika: Päivä 28.8.2007 klo 18.30 – 20.10

Paikka: Järvenpää-talo

Läsnä: Risto Salovaara, Seija Kareinen, Pauliina ja Eero Kauppinen, Kaisa Saarikorpi, Terho Pursiainen, Ville Gustafsson ja Soile-Maria Soikkeli. 

1. Kokouksen avaus

Risto Salovaara avasi kokouksen klo 18.30.

 2. Todetaan läsnäolijat 

3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Todettiin kokous laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 

4. Kokouksen asialista

Hyväksyttiin. 

5. Edellisen kokouksen pöytäkirja

Esitettiin edellisen kokouksen pöytäkirja. 

6. Vihreä vaikuttaja -kurssin kokemuksia

Kaisa Saarikorpi ja Soile-Maria Soikkeli kertoivat kurssin annista.

7. Valtuuston ja lautakuntien asiat

Seija kertoi valtuustosta

 Kaisa kertoi sivistyslautakunnasta

 8. Uudenmaan piirin syyskokous ja piiripäivät 15.- 16.9. Pernajassa

Valittiin Järvenpään Vihreiden syyskokouksen edustajiksi Risto Salovaara ja Soile-Maria Soikkeli ja varaedustajaksi Tuula Peltonen piirin syyskokoukseen. Myös Kaisa Saarikorpi ja Terho Pursiainen osallistuvat piiripäiville.

Yhdistys maksaa piiripäivien osallistumismaksu on 25 euroa/henkilö.

 9. Järkevä-ohjelman tilanne

Seija kertoi asiasta.

 10. Syksyn tapahtumat

Maa elää lauantaina 1.9.

Vihreät mukana Maa elää –tapahtumassa klo 9-15.

 Keskiuusimaalaisten vihreiden yhteispalaveri 13.9 klo 18.30 Seutulantalolla. 

Hiljan päivä 8.10.: Järjestetään keskustelutilaisuus Tiian verannassa (ent. Mairea) klo 18-21. Aiheina yhdyskuntamelu ja tiemelu, alustamaan tulevat Järvenpään ympäristönsuojelupäällikkö Marja Talja ja liikennesuunnittelija Maija Stenvall Uudenmaan liitosta.

 11. Muut esille tulevat asiat

Seuraavat hallituksen kokoukset: 25.9; 30.10; 20.11 klo 18.30 ja kuukausikokoukset 20.9; 11.10; 8.11; 15.11; 5.12 klo 18.00.

 12. Kokouksen päättäminen

Risto Salovaara päätti kokouksen klo 20.10.

 Pöytäkirjan vakuudeksi

 Risto Salovaara, puheenjohtaja                                          Ville Gustafsson, sihteeri 

 

Järvenpään Vihreät ry

Hallituksen kokous

Aika: Päivä 16.8.2007 klo 18.30 – 20.30

Paikka: Järvenpää-talo

Läsnä: Risto Salovaara, Seija Kareinen, Tanja Bergman, Tuula Piensoho, Antti Hernesniemi, Pauliina Kauppinen, Eeva Soikkeli, Sonja Soikkeli, Soile-Maria Soikkeli ja Ville Gustafsson. 

1. Kokouksen avaus

Risto Salovaara avasi kokouksen klo 18.30. 

2. Todetaan läsnäolijat 

3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Todettiin kokous laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 

4. Kokouksen asialista

Hyväksyttiin. 

5. Edellisen kokouksen pöytäkirja

Esitettiin edellisen kokouksen pöytäkirja. 

6. Kuuma-parlamentin Vihreiden edustajien yhteistilaisuus Järvenpäässä

Tilaisuus pidetään Seutulatalon saunaosastolla 13.9. klo 18.30-21.30.

Päätettiin, että yhdistys tarjoaa iltapalan.  

7. Kaupunginhallituksen, valtuuston ja lautakuntien asiat

Tuula Piensoho ja Tanja Bergman kertoivat sosiaali- ja terveyslautakunnan kuulumisia.  

Seija kertoi kaupunginhallituksesta. Talousarvion kehykset ja budjettiraamit on hyväksytty. 

8. Maa elää

Järvenpään Vihreät osallistuvat tapahtumaan tänä vuonna lauantaina 1.9. Teltalla on tarjolla kukkasipuleita ja itse tehtyjä krutonkeja. Ville lupasi laittaa JärVi-listalle tiedon tapahtumasta ja krutonkitalkoista.

 9. Uudenmaan piirin syyskokous ja piiripäivät 15.-16.9. Pernajassa (Kaarnarannassa, Edöntie 142, Isnäs)

 10. Muut esille tulevat asiat

Ilkka Järvisen hautajaiset. Seija lupasi hoitaa kukat. 

HOK-Elannon edustajiston vaalit ovat ensi keväänä. Seija lähettää JärVi-listalle viestin asiasta.

Järkevä.

Työryhmä valittu.  

Hiljan päivä 8.10. Seija valmistellut Hiljan päivän tapahtuman järjestämistä. Tapahtuman aiheena ovat tuoreimmat meluselvitykset ja meluntorjunta. Muun muassa Järvenpään ympäristönsuojelupäällikkö Marja Talja tulossa alustamaan. Paikka varmistuu myöhemmin.  

Seuraava hallituksen kokous 28.8. klo 18.30 Järvenpää-talolla. 

11. Kokouksen päättäminen

Risto Salovaara päätti kokouksen klo 20.30.

Pöytäkirjan vakuudeksi

Risto Salovaara, puheenjohtaja                                          Ville Gustafsson, sihteeri 

 

 

Järvenpään Vihreät ry

Hallituksen kokous
Aika: Tiistai 19.6.2007 klo 18.34 – 20.30
Paikka: Järvenpää-talo
Läsnä: Seija Kareinen, Pauliina Kauppinen, Martti Karulinna, Ville
Gustafsson, Terho Pursiainen (läsnä puoluekokous-pykälän loppuun, klo
19.05 asti) ja Risto Salovaara. Soile-Maria Soikkeli saapui klo 18.35.


1. Kokouksen avaus
Risto Salovaara avasi kokouksen klo 18.34.

2. Todetaan läsnäolijat

3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Todettiin kokous laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

4. Kokouksen asialista
Muutettiin asialistan järjestystä kutsussa olleesta siirtämällä
puoluekokouskuulumisten käsittelyä aikaisemmaksi..

5. Edellisen kokouksen pöytäkirja
Esitettiin edellisen kokouksen pöytäkirja.

6. Valtuuston asiat
Seija kertoi kaupunginvaltuuston kokouksen 18.6.2007 kuulumisia.
Vihreät olivat osallistuneet Vasemmistoliiton tekemään Reilun kaupan
tuotteiden käyttöä koskevaan aloitteeseen ja Tomi Riihimäen
aloitteeseen kertakäyttöastioiden käytön lopettamisesta.

7. Uutisia Vihreän liiton puoluekokouksesta 26.-27.5.2007
Terho Pursiainen ja Risto Salovaara edustivat Järvenpään Vihreitä
puoluekokouksessa Dipolissa.

Puoluekokouksen vaisuhko poliittinen keskustelu eteni aiheesta toiseen
siirtyen. Ilmastopolitiikka, työelämä ja perusturva olivat tapetilla,
samoin vihreiden omaan toimintaan liittyvät kehitystarpeet.
Tämänkertainen puoluekokous oli henkilövalintakokous: kaikki
puoluejohdon paikat menevät uusjakoon.

Keskustelussa puututtiin puolueen johtajien valintaan, jossa on tärkeää
maantieteellinen ja sukupuolen mukainen tasavertaisuus. Kiiteltiin myös
Terho Pursiaisen valintaa Vihreän liiton valtuuskunnan jäseneksi.

8. Lautakuntien kuulumisia
Martti Karulinna kertoi tarkastuslautakunnan työstä.

9. Roska päivässä -kampanja
Kaupunginjohtaja on haastanut yhdistykset mukaan kampanjaan. Järvenpään
Vihreät päätti ottaa haasteen vastaan.

10. Muut esille tulevat asiat
Risto osti Edellä! Vihreä liitto 20 vuotta -kirjan yhdistykselle.

Kaisa Saarikorpi osallistuu Vihreä vaikuttaja -kurssille. Päätettiin
maksaa kurssimaksu, 60€, yhdistyksen rahoista. Kaisa ja Soile-Maria
kertovat elokuun kokouksessa käymistään ViSiOn järjestämistä
kursseista. Hyväksyttiin periaate, että yhdistyksen maksamilla
kursseilla käyneet kertovat kokouksissa kurssin annista.

Terhon eduskuntavaalien kampanjatilaisuudesta maksetaan esiintyjien
matkakuluja 90€.

Soile-Maria alkaa hoitaa Järvi-listaa.

Seuraavat hallituksen kokoukset 16.8 ja 28.8. klo 18.30
Järvenpää-talolla.

11. Kokouksen päättäminen
Risto Salovaara päätti kokouksen klo 20.30.
 

Järvenpään Vihreät ry

Aika: Tiistai 22.5.2007 klo 18.30 –

Paikka: Järvenpää-talo

Läsnä: Risto Salovaara, Antti Hernesniemi, Soile-Maria Soikkeli, Seija Kareinen, Eeva Soikkeli ja Ville Gustafsson. Kaisa Saarikorpi saapui klo 18.40.

1. Kokouksen avaus

Puheenjohtaja Risto salovaara avasi kokouksen klo 18.30 

2. Todetaan läsnäolijat                     

3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Todettiin kokous päätösvaltaiseksi 

4. Kokouksen asialista

Kokouksen asialista lähetetty sähköpostitse 

5. Edellisen kokouksen pöytäkirja

Edellisen kokouksen pöytäkirja ollut Järvi-listalla ja internetissä 

6. Valtuuston ja lautakuntien asiat

Seija ja Eeva kertoivat maanantaisesta valtuustosta, jossa hyväksyttiin vuoden 2006 tilinpäätös. Valtuustossa oli keskusteltu myös mm. kaupungin työllistämisyksiköstä ja käsitelty aloitteita.

Järvenpään Eläkeläiset ry oli tehnyt kuntalaisaloitteen eläkejärjestöjen vuokrien kohtuullistamisesta. (Aloite liitteissä)

Uusi teknisen toimen johtaja (Kari Kentala) on valittu. 

7. Kuuma-parlamentti

Vieraana parlamentaarikkomme Eeva Soikkeli

Eeva kertoi Kuuma-parlamentista. Kuuma-yhteistyöhön kuuluvat mm. yhteishankinnat ja terveydenhuolto. Kuumaparlamentin käsittelemät asiat tuodaan kuntiin yleensä virkamiesten mukana.

On ajateltu, että Kuuman sitoutumattomat ja Vihreät luottamushenkilöt voisivat perustaa yhteisen parlamenttiryhmän. Eeva on suunnitellut järjestävänsä syksyllä Kuuma-parlamentin vihreiden ja sitoutumattomien tapaamisen, johon kutsuttaisiin myös niiden kuntien vihreät, joilla ei ole omaa parlamenttiedustajaa. Päätettiin järjestää tapaaminen 13.9.2007 klo 18.30 alkaen. Paikkana voisi mahdollisesti olla Kaupungintalon alakerta.

8. Vihreän liiton puoluekokous 26.-27.5.2007 Dipoli, Espoo

Keskusteltiin henkilövalinta-asioista. Antti poistui klo 20.00 ja Eeva klo 20.05.

9. Muut esille tulevat asiat

Soile-Maria kertoi ViSiOn järjestämästä Järjestö kriisissä -kurssista, jolle hän on osallistunut. Hallitus päätti hyväksyä kurssimaksun maksamisen yhdistyksen rahoista.

 Lintutornille johtavat pitkospuut saisivat olla leveämmät, jotta reitin esteettömyys paranisi. Myös Rantapuiston yleissuunnitelmaluonnoksessa on esitetty rakennettavaksi pitkospuupolku suojellun kosteikkoalueen kautta.Rantapuiston pitkospuut tulee suunnitella niin, että ne soveltuvat pyörätuolille, rollaattorille tai esimerkiksi lastenvaunuille.Suunnittelun lähtökohtana tulee kuitenkin olla reitistön sopeuttaminen luonnonympäristöön.Asiasta olisi mahdollista tehdä valtuusto- tai lautakunta-aloite.

 Seuraava kokous 19.6. klo 18.30

 10. Kokouksen päättäminen

Kokous päättyi klo 20.20

 

Järvenpään Vihreät ry

Hallituksen kokous

Aika: Tiistai 24.4.2007 klo 18.35 – 20.11
Paikka: Järvenpää-talo
Läsnä: Seija Kareinen, Eija Kontiainen, Pauliina Kauppinen, Antti
Hernesniemi, Ville Gustafsson, Terho Pursiainen, Risto Salovaara

Esityslista

1. Kokouksen avaus
Risto Salovaara avasi kokouksen klo 18.35.

2. Todetaan läsnäolijat

3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja
päätösvaltaiseksi.

4. Kokouksen asialista
Hyväksyttiin kokouksen asialista.

5. Edellisen kokouksen pöytäkirja

6. Valtuuston ja lautakuntien asiat
Seija Kareinen kertoi kuulumisia valtuustosta ja Eija
Kontiainen Teknisestä lautakunnasta.

7. Meluntorjunta
Järvenpään Vihreät järjestää syksyllä Hiljan päivänä (8.10.)
meluntorjuntaan liittyvän tilaisuuden, johon alustamaan voisi pyytää
ympäristönsuojelupäällikkö Marja Taljaa. Seija Kareinen ja Antti
Hernesniemi valmistelevat tilaisuutta.

8. Pyöräilypolitiikka: BYPAD-raportti
Risto Salovaara kertoi BYPAD-raportista. Järvenpään Vihreät
järjestää syksyllä pyöräilyillan. Iltaa valmistelevat pyöräilytyöryhmä

(Eija Kontiainen, Eeva Soikkeli ja Risto Salovaara).

9. Siivoustalkoot
Ville Gustafsson kertoi alustavaa tietoa siivoustalkoista
Jampassa. Aika on 18.5. klo 16.00 alkaen. Tarkempi paikka varmistuu
myöhemmin.

10. Järvenpääpäivä
Jouni Vastamäki tuo teltan aamulla ja hakee sen pois
iltapäivällä.
Eeva Soikkeli kerää ilmoittautumisia versotalkoisiin.

11. Muut esille tulevat asiat
Puoluekokousasiat:
Varsinaisina edustajina Risto Salovaara ja Terho Pursiainen,
varaedustajina Helena Laasjärvi ja Seppo Ollila. Seppo on myöhemmin
ilmoittanut esteestä.

Jouni Vastamäki on tarjoutunut ostamaan vanhan teltan hintaan
170€. Uusi teltta hankitaan vuonna 2007.

Soile-Maria Soikkeli osallistuu Vihreä vaikuttaja -kurssille.
Järvenpään Vihreät maksaa kurssimaksun.

Perustuloraportti julkaistaan perjantaina 27.4.2007
Helsingissä. www.visili.fi/perustulo.pdf

Uudet ylikunnalliset luottamuspaikat. Keski-Uudenmaan
vesiensuojelun kuntayhtymän hallitus: Pauliina Kauppinen (varajäsen) ja

Uudenmaan erityispalvelut -kuntayhtymän hallitus: Risto Salovaara
(varajäsen)

Seuraava kokous ti 22.5. klo 18.30 Järvenpää-talolla.

12. Kokouksen päättäminen
Risto Salovaara päätti kokouksen klo 20.11.

 

Järvenpään vihreät ry
Hallituksen kokous

aika: 2.4.2007 klo 18.30  20.10

läsnä: Soile-Maria Soikkeli, Pauliina Kauppinen, Antti Hernesniemi, Risto Salovaara, Terho Pursiainen, Seija Kareinen ja 18.50 alkaen Eeva Soikkeli

1. Puheenjohtaja avasi kokouksen
2. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi
3. Kokouksen sihteeriksi valittiin Seija Kareinen
4. Hyväksyttiin esityslista
5. Edellisen kokouksen pöytäkirjaa ei ollut käsiteltävänä. Tarkastaminen siirrettiin seuraavaan kokoukseen.
6. Hallituksen järjestäytyminen
Yhdistyksen varapuheenjohtajaksi valittiin Soile-Maria Soikkeli, sihteeriksi Ville Gustafsson ja taloudenhoitajaksi Seija Kareinen.
Ympäristöasioista vastaa Pauliina Kauppinen.
Viestinnästä ja nettisivuista vastaa Soile-Maria Soikkeli.
Kulttuuri- ja taideasioista vastaa Antti Hernesniemi.
Perheisiin ja lapsiin liittyvistä asioista vastaa Helena Laasjärvi.
Valtuustoryhmän asioista vastaa Seija Kareinen.

7. Valtuusto- ja lautakunta-asiat
Toivottiin lautakuntien jäsenten osallistumista kuukausikokouksiin ja muihin tapahtumiin. Keskusteluyhteyttä ei ole saatu ylläpidettyä.

Yhdyskuntasuunnitteluvaliokunnan jäsenenä Seija kertoi Järkevätoiminnan kuulumisia. Ei ole täyttä varmuutta siitä, että toimintaan liittyvät asiantuntijapalkkiot tulevat asianmukaisesti käytetyksi. Ohjausryhmä on epätietoinen tämän hetkisestä toiminnastaan. Kaupungin johdossa on ilmeisesti ollut käsitys, että Järkevä on projekti, joka on saatettu loppuun. Järkevä-pelisääntöjen luomisen jälkeen toimintaa ei ilmeisesti ole ajateltu jatkaa. Asiaa pohditaan edelleen mm. järkevän ohjausryhmässä.

8. Vuosikokoustiedotteen hyväksyminen
Hyväksyttiin Eevan kirjoittama tiedote muutamin muutoksin.

9. Vuoden 2007 toiminta
12.5.2007 ollaan mukana Järvenpää-päivän tapahtumassa. Teltalla jaetaan herneen versoja/taimia. Järvilistalle laitetaan tieto tapahtumasta ja ilmoittautumispyyntö.

Siivoustalkoot pidetään keväällä tai kesällä. Ville hoitaa yhteydet kaupungin viherpalveluun ja sopii missä ja milloin siivotaan.

Keskustelutilaisuuksia päätettiin pitää yleisölle
-pyöräilystä (Risto mukana kuumakuntien yhteistyössä)
-vammaisasioista
-meluntorjunnasta Hiljan päivänä 8.10.

Yhdistyksen jäsenille pidetään keskustelu- ja suunnittelutilaisuus ensi vuoden kunnallisvaaleihin liittyvistä asioista.

Yhdistyksen nettisivuille perustetaan blogi, johon kirjoittamisvuorot jakaa tiedotusvastaava.

10. Talousasiat

Taloudellinen tilanne on melko hyvä. Eduskuntavaalien raha-asioissa on vielä hiukan selvittämistä mm. kirjojen tilitysten suhteen. Terholta ja Kaisalta ostetaan vaalikampanjassa käytetty ständi (n. 150 ¬).

Päätettiin ostaa 5 kpl Vihreän liiton liivejä.

11. Koulutus

Puheenjohtaja kertoi Vision koulutustarjonnasta:

Onko ihmiskunta edistynyt?
Sisältö: Mitä edistyksellä tarkoitetaan? Millä aloilla on tapahtunut edistystä ja millä taantumusta?
Aika: ke 25.4. klo 18.00-20.00.
Paikka: Annantalon auditorio, Annankatu 30, Helsinki

Vihreä vaikuttaja kurssi
Sisältö: Vihreän liiton aatteellinen perusta ja historia, suomalaiset puolueet muutoksessa, politiikanteon käytännön taidot, kuten kirjoittaminen ja esiintyminen.
Aika ja paikka: Verkkokurssi ja etätehtävät käynnistyvät toukokuun lopussa.. Verkkokurssi päättyy syyskuussa. Seminaariviikonloput pidetään kesä- ja syyskuussa. Tarkat ajat täsmentyvät huhtikuuhun mennessä.

Koulutusta koskeva meili laitetaan järvi-listalle. Vihreä vaikuttaja kurssin osallistumismaksu voidaan maksaa yhdistyksen varoista, jos osallistujia on muutama.

12. Seuraava kokous
Seuraava hallituksen kokous pidetään 24.4.2007 klo 18.30. Kuukausikokous pidetään keskiviikkona 18.4. klo 18.

13. Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 20.10.

© 2006 Järvenpään Vihreät ry - Tekninen toteutus Optinet kotisivut  tulosta sivu